Uudenkaupungin kaupungin katukuva on muuttunut. Olemme saaneet joukkoomme monista eri kulttuureista lähtöisin olevia kaupunkilaisia. Tämän myötä eri palvelusektoreilla on toimintatapoja täytynyt miettiä uudestaan ja päivittää palvelemaan paremmin monikulttuuristen perheiden tarpeita. Muutoksilla on pyritty luomaan olosuhteet, missä myös muualta tulleet voisivat kotoutua ja tuntea kaupungin omakseen. Uudenkaupungin ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on reagoinut ottamalla joukkoonsa, monikulttuurisesta hoitotyöstä vastaavan terveydenhoitajan.
Jatka lukemista ”Kiireettömyyttä ja yksilöllisiä kohtaamisia”Kategoria: Lapsiperhepalvelut
Lastensuojelu ja perhekeskus
Empatiasta voimaa onnistua
Elämässä tapahtuu kaikenlaista meille kaikille.
Oli kyseessä lomautus, avioero, uupumus tai mitä ikinä se onkaan, olet varmasti kokenut erilaista suhtautumista tilanteeseen riippuen vastapuolen reaktioista.
Parhaiten on luultavasti mieleesi jäänyt se reaktio, jossa olet kokenut saavasi osaksesi empatiaa.
Kun joku on oikeasti kuullut, ei pelkästään kuunnellut sinua ja vielä sanoo:
”Voi, ymmärrän tuon tuntuvan tosi raskaalta, mitä voisin tehdä auttaakseni sinua.”
Vahvasti erilaiset – yhdessä vahvat
Meidän perhekeskuksen tiimiä voi kuvailla monin eri sanoin: turvallinen, rento, hauska, keskusteleva, ymmärtävä, moniammatillinen, monien persoonien sulatusuuni. Yhteishenkemme on vahva.
Aloitan timanttisesta esimiehestämme, sosiaalityöntekijä Annesta. Sen lisäksi, että hän näyttää nuorelta kuningatar Silvialta, hän on älykäs, empaattinen, asioita laajasti katsova. Hän on rautainen ammattilainen, joka ei hyydy tiukoissa tilanteissa. Annen tukeen voimme luottaa ja omalta osaltamme haluamme tukea häntä.
Jatka lukemista ”Vahvasti erilaiset – yhdessä vahvat”Perhekeskus esittäytyy
Perhetyö auttaa ratkaisemaan yhdessä
Auttava on käsite, joka sosiaalialalla herättää monia mielikuvia. Auttavaiseksi kuvataan usein henkilöä, joka toimii kanssasi yhdessä, ei puolestasi. Auttava jakaa kanssasi sitä hetkeä, missä tarvitaan apua.
Lastensuojelun perhetyöntekijänä koen, että palvelulupauksella auttava pyrimme etsimään perheen omia voimavaroja ja vahvuuksia. Autamme löytämään ratkaisuja omien vahvuuksien kautta.
Tämä tarkoittaa sitä, että meidän työntekijöiden pitää olla aistit valppaina ja kuulla asiakkaiden sanallista ja sanatonta viestintää. Koska avun pyytäminen ja omien vahvuuksien näkeminen on monesti hyvin vaikeaa, on tärkeää paneutua asiakkaan tarpeisiin ja nähdä vaivaa, jotta heitä pystytään auttamaan parhaalla tavalla.
Jatka lukemista ”Perhetyö auttaa ratkaisemaan yhdessä”Rohkea yrittää pelosta huolimatta
Yhdelle on rohkeaa hypätä benji-hyppy nosturin laelta, toinen tekee joka aamu henkisen benji-hypyn ja menee kouluun paniikkikohtausta peläten, kolmas tarvitsee rutkasti rohkeutta päättääkseen huonon ihmissuhteensa. Rohkea on se, joka pelosta huolimatta yrittää.
Kiusaaminen ei vaadi rohkeutta. Rohkeutta on uskaltaa puolustaa kiusattua. Rohkeutta on myöntää heikkoutensa ja sanoa, jos ei osaa, halua tai jaksa.
Rohkeutta on luottaa toiseen ihmiseen, vaikka aiemmat elämänkokemukset eivät siihen kannusta. Rohkeutta on rakastaa, olla avoin ja haavoittuva.