Ikäihmisten yksinäisyydellä on monet kasvot

Videoblogissa Sari Mykrä, kotihoidon palveluesimies Uudenkaupungin kotihoidon keskustan alueelta, pohtii ikäihmisten yksinäisyyttä.

Uudenkaupungin kotihoito on jaettu kolmeen eri alueeseen maantieteellisen sijainnin perusteella. Jokaisella alueella on lähiesimiehenä palveluesimies.

Kotihoito on sosiaalipalveluiden alainen yksikkö osana ikäihmisten palveluita. Kotihoito turvaa ja mahdollistaa ikäihmisen kotona asumisen silloin, kun omat voimavarat eivät riitä itsestä huolehtimiseen.

Kotihoidossa olemme pohtineet ikäihmisten yksinäisyyttä etenkin näin korona aikana. Videossa on pohdittu hoitajan omin ajatuksin yksinäisyyttä käsitteenä sekä myös sitä miten kotihoidossa pystytään toimimaan vähentääksemme yksinäisyyttä.

Olemme läsnä ja lähellä

Toimistoni on keskeisellä paikalla toimintakeskuksessamme. Oveni on useimmiten auki.  Asiakkaat, henkilökunta ja yhteistyökumppanit ovat aina tervetulleita. Puhelin on työpäivän aikana auki, sähköpostit luen useasti päivässä. Etätyöpäivinä olen aina saavutettavissa, vaikka fyysisesti kauempana.

Tapaan erityisryhmiin kuuluvat asiakkaamme sekä henkilökuntamme useita kertoja viikossa. Olen saatavilla ja läsnä. Henkilökuntani, kollegani ja esimieheni ovat tavoitettavissani, vaikka emme jatkuvasti olekaan lähellä toisiamme. 

Lähellä oleminen on asiakkaillemme yleensä konkreettista läheisyyttä, läsnäoloa ilman sanojakin. Jollekin ainoa kontakti päivän aikana. Jokainen meistä kaipaa lähellä oloa, jotkun hyvinkin paljon. Yksin ollessa on tärkeä tietää, että toinen on lähellä tarvittaessa. Silloin yksinolokin on turvallista. 

Jatka lukemista ”Olemme läsnä ja lähellä”

Empatiasta voimaa onnistua

Elämässä tapahtuu kaikenlaista meille kaikille. 

Oli kyseessä lomautus, avioero, uupumus tai mitä ikinä se onkaan, olet varmasti kokenut erilaista suhtautumista tilanteeseen riippuen vastapuolen reaktioista.

Parhaiten on luultavasti mieleesi jäänyt se reaktio, jossa olet kokenut saavasi osaksesi empatiaa.

Kun joku on oikeasti kuullut, ei pelkästään kuunnellut sinua ja vielä sanoo:
”Voi, ymmärrän tuon tuntuvan tosi raskaalta, mitä voisin tehdä auttaakseni sinua.” 

Jatka lukemista ”Empatiasta voimaa onnistua”

Yhdessä tehden syntyy paras palvelu

Tapa tehdä yhdessä, yhteinen tyyli, toimintakulttuuri, ohjeistukset, laatuajattelu ja laadunhallinta. Tätä on U-sote, joka kehittää asiakaskokemuksesta kokonaisvaltaisen.

Palveluilmeen voimme ostaa nopeasti, mutta brändäys vaatii jatkuvuutta. Arvoissa kiteytyy yhteinen strategiamme, jonka on hyvä kuulua vahvana ja selkeänä.

Meille jokainen asiakas on yksilö, jonka tarpeisiin pyrimme vastaamaan. Saumaton yhteistyö edellyttää molemminpuolista luottamusta, kun etsitään faktoja ja jotta olennaiset tarpeet tuodaan julki.

Jatka lukemista ”Yhdessä tehden syntyy paras palvelu”

Osaava organisaatio poikkeustilanteessa

Osaava organisaatio on valmistautunut moniin tilanteisiin. Osaavan organisaation työntekijöillä on kyky muuntautua ja vastata uusien tilanteiden tuomiin haasteisiin.

Nykyisen kaltaiseen tilanteeseen tuskin kukaan kuitenkaan pystyi täysin varautumaan, mutta osaava organisaatio ei kaatunut.Muutaman kompuroivan askeleen jälkeen löysimme tavat vastata haasteeseen. Yhteisen hyvä elämä -tavoitteen saavuttamiseksi tarvitsimme jokaisen työntekijän osaamista ja asiakkaiden osallisuutta.

Osaaminen on tietoa, taitoa, asennetta ja kykyä selvitä erilaisista toiminnoista. Meillä on monesta eri ammattiosaajasta koostuva henkilökunta. Ero kilpailijoihin syntyy osaavan  henkilöstön muutosvalmiudesta, jota on tarvittu poikkeusajassa enemmän kuin koskaan. Kun poikkeustilanne alkoi, henkilöstömme ei jäänyt murehtimaan. Katse käännettiin siihen, miten palvelemme asiakkaitamme parhaalla mahdollisella tavalla. Tavoitteena oli minimoida haitat, luoda uutta osaamista ja työskentelytapoja.

Jatka lukemista ”Osaava organisaatio poikkeustilanteessa”

Tervetuloa Uudenkaupungin sosiaalipalveluiden blogiin!

Tämä on uuden blogimme ensimmäinen merkintä. Blogimme innoittajia ovat ennen kaikkea palvelulupauksemme sekä halumme ja tahtomme tehdä työtämme näkyväksi. Haluamme kertoa minkälaisia olemme ja kuinka palvelemme asiakkaitamme. 

Olemme ylpeitä työstämme ja siksi tahdomme myös erottua. Lupaamme olla rohkeita ja osaavia ammattilaisia, jotka kehittävät palveluitaan sekä palvelevat asiakkaitaan ammattitaidolla ja ystävällisesti. Hyvään elämään lupaamme etsiä ja löytää parempia toimintatapoja yhdessä asiakkaidemme kanssa. Halusimme myös itsellemme nimen – lyhyen ja kauniin. Päädyimme U-soteen, joka on ”uus ote” hyvään elämään.

Jatka lukemista ”Tervetuloa Uudenkaupungin sosiaalipalveluiden blogiin!”