Avatessani 60-luvun loppupuolella Rauhankadun ja Vuorikadun kulmassa olevan talon oven ja noustessani muutamat portaat ylös odotustilaan näin kirkkaasti valaistun hoitohuoneen ja tunsin nenässäni voimakkaan tuoksun. Se oli lääkkeellinen ja voimakas tuoksu, leimallinen hammaslääkärin vastaanotolle. Se oli todennäköisesti sekoitus jodoformia ja neilikkaöljyä, mikä on tietysti selvinnyt minulle myöhemmässä vaiheessa elämääni.
Olin astunut kouluhammaslääkärin vastaanotolle. Nuoren naishammaslääkärini tehtävä työparinsa kanssa oli korjata kansakoulun tokaluokkalaisen elämän virheitä, maitohampaissani ja mahdollisesti muutamassa pysyvissäkin hampaissani olevia reikiä. Käyntini ei jäänyt viimeiseksi, ei viimeiseksi hoitojaksoksikaan. Valtakunnassamme ei ollut vielä kansanterveyslakia, joten kuuluin hoidon piiriin vain muutaman kouluvuoden verran. Tämä oli siis vain harvojen etu.
Jatka lukemista ”Muuto(kse)n aikaan”
U-sote blogi 