Uudenkaupungin kaupungin katukuva on muuttunut. Olemme saaneet joukkoomme monista eri kulttuureista lähtöisin olevia kaupunkilaisia. Tämän myötä eri palvelusektoreilla on toimintatapoja täytynyt miettiä uudestaan ja päivittää palvelemaan paremmin monikulttuuristen perheiden tarpeita. Muutoksilla on pyritty luomaan olosuhteet, missä myös muualta tulleet voisivat kotoutua ja tuntea kaupungin omakseen. Uudenkaupungin ennaltaehkäisevä terveydenhuolto on reagoinut ottamalla joukkoonsa, monikulttuurisesta hoitotyöstä vastaavan terveydenhoitajan.
Työssä, lastenneuvolassa ja koulu- sekä opiskeluterveydenhuollossa kohtaan erilaisia maahanmuuttajaperheitä. Työnkuvaani kuuluu olennaisena osana lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaaminen, opastan ja ohjaan vanhempia. Tarvitaan usein aikaa, tukea ja totuttua enemmän ohjausta. Ennakkoluulot, kulttuurierot sekä tulkkipalvelujen käyttö luovat työhön omat haasteensa. Samalla maahanmuuttajaperheet tuovat uutta näköalaa niin neuvolatyöhön kuin muualle palveluverkostoomme rikastuttaen työtämme. Kohtaamisissa avoimuus, ennakkoluulottomuus ja kunnioitus ovat luottamuksen ja hyvän asiakassuhteen pohja.
Pandemian aiheuttamat rajoitukset sekä monien kolmannen sektorin palvelujen tilapäinen keskeytyminen ja kokoontumiskiellot ovat useiden perheiden kohdalla tuoneet lisää haasteita arkipäivään ja selviytymiseen. Poikkeustila on kaventanut kaikkien elämänpiiriä ja luonut entistä enemmän yksinäisyyttä. Sosiaalisten kontaktien lisäksi eri kulttuureista tulevilta perheiltä puuttuu usein läheisten ja suvun tuoma tärkeä tuki. Monissa maahanmuuttajaperheissä tämä on luonnollisesti vaikeuttanut myös kotoutumista uuteen kotimaahan sekä kaupunkiimme. Voi jopa olla, että kohtaamiset neuvolassa tai muualla palveluverkostossamme ovat tällä hetkellä ainoa perheen ulkopuolinen kontakti, mikä tekee niistä entistä merkityksellisempiä.
Työssä asiakasperheidemme hyväksi pidän tärkeänä paitsi aitoa kohtaamista myös joustavuutta ja tiimityötä sekä tiivistä moniammatillista yhteistyötä. Koska eri taustoista tulevat perheet tarvitsevat ja käyttävät usein palveluja paljon, ovat kokonaistilanteen kartoittaminen ja yksilöllisten tarpeiden ympärille rakennetut palvelut etusijalla. Tämän vuoksi voi myöskään pitää liian tiukasti kiinni prosesseista, vaan tärkeää on tehdä työtä joustavasti, asiakkaan tilanne ja tarpeet huomioiden, toki samalla prosesseja kunnioittaen.
On hyvä muistaa, etteivät kaikki erot johdu kulttuurista. Meillä kaikilla on omat henkilökohtaiset ajatuksemme, tarpeemme ja vahvuutemme, minkä vuoksi yksilöllinen kohtaaminen on asiakastyössä, niin monikulttuuristen perheiden kuin kenen tahansa kohdalla kaikkein tärkeintä.
(Anne Tyrväinen, terveydenhoitaja-kätilö, Ennaltaehkäisevä terveydenhuolto)