Olemme läsnä ja lähellä

Toimistoni on keskeisellä paikalla toimintakeskuksessamme. Oveni on useimmiten auki.  Asiakkaat, henkilökunta ja yhteistyökumppanit ovat aina tervetulleita. Puhelin on työpäivän aikana auki, sähköpostit luen useasti päivässä. Etätyöpäivinä olen aina saavutettavissa, vaikka fyysisesti kauempana.

Tapaan erityisryhmiin kuuluvat asiakkaamme sekä henkilökuntamme useita kertoja viikossa. Olen saatavilla ja läsnä. Henkilökuntani, kollegani ja esimieheni ovat tavoitettavissani, vaikka emme jatkuvasti olekaan lähellä toisiamme. 

Lähellä oleminen on asiakkaillemme yleensä konkreettista läheisyyttä, läsnäoloa ilman sanojakin. Jollekin ainoa kontakti päivän aikana. Jokainen meistä kaipaa lähellä oloa, jotkun hyvinkin paljon. Yksin ollessa on tärkeä tietää, että toinen on lähellä tarvittaessa. Silloin yksinolokin on turvallista. 

Läsnäolon tuntee ja aistii, vaikkei yhteistä kieltä tai kommunikaatiokeinoa olisikaan. Lähellä oleminen on ymmärtämistä ja toisen tarpeiden aistimista. Lähellä olijat ovat vuorovaikutuksessa myös tiedostamattaan. Lähellä ollessamme olemme tasavertaiset ihmisinä, eikä toinen asetu toisen yläpuolelle.  

Haastavissa tilanteissa läsnäolo tuo turvaa ja arvostusta: Olen läsnä, vaikka haastat riitaa ja olet aggressiivinen. Kuulen ja näen sinut, kun sinulla on paha olo. En hylkää, en lähde pois, olen lähellä. 

Tänä kummallisena aikana lähellä olon käsite on venyvä, erilainen. Tietotekniikka luo mahdollisuuden läheisyyteen, vaikkei etäyhteys korvaa kohtaamista. Kaikilla ei ole mahdollisuutta, eivätkä kaikki osaa käyttää tekniikan keinoja. Siksi lähellä olo ja saatavuus ovat juuri nyt erittäin tärkeitä asiakkaillemme.  

Työssämme olemme lähellä ja läsnä sinua varten, jotta tiedät olevasi arvokas ja tärkeä. 

(Mari Mattila, palvelukeskuksen esimies, Pajalan toimintakeskus)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s